Kepen muistelmat

Otto "Kepe" Venäläinen

FREESKI-LINJAN VALMENTAJA

Levi Snow Sport Academy on saanut vuoden 2024 aikana melkoisen uudistuksen, kun akatemian toiminta on laajentunut tälle lukuvuodelle kokonaan uudella osa-alueella; freeski-linjalla. Luonnollisestikin tätä myöten akatemia vahvistui uudella valmentajalla, kenen päävastuuna on freeski-toiminta ja sen kehittäminen. Nyt pääsemmekin hieman kurkistamaan linjan toimintaan sekä henkilöön linjan toiminnan takana, kun ensimmäinen syksy on takanapäin ja uudet opiskelijahaut meneillään.

KEPEN MUISTELMAT

Päädyin hieman vahingossa Levin akatemiaan valmentamaan tai rehellisesti sanoen täysin
vahingossa, jos tarkastellaan tilannetta lähtökohdat huomioon ottaen. Olen vanha freeski-laskija, joka on hieman outo termi lajissamme, sillä varsinaista ”lopettamista” lajissamme tapahtuu harvoin perinteisempien lajien tapaan ja useimmiten lajin parissa jatketaan jollain tapaa tai ainakin mielletään itsensä edelleen laskijaksi henkisesti. Käytän termiä kuitenkin, koska näin kohdallani käytännössä tapahtui, ainakin hetkellisesti. Aloitin laskemaan 3-vuotiaana perheeni yhteisen harrastuksen vuoksi ja muutamaa vuotta myöhemmin päädyin parkkiin tai tarkemmin ottaen siihen aikaan ”streetiin” vajaa kymmenen vuotta vanhempien serkkujeni perässä.

Vanhempien serkkujeni vaikutteiden lisäksi keskuksessamme Joutsenon Myllymäessä oli hyvinkin vahva lajikulttuuri Iisko Heiskasen johdolla, mutta hänen lisäkseen oli myös kymmenkunta muutakin paikallista staraa, jotka eivät Iiskolle paljonkaan kalvenneet. Nuo huomattavasti vanhemmat pojat olivatkin hieman mystisiä hahmoja itselleni, joita katsoin vahvasti ylöspäin huomattavasti nuorempana. Tässä kohdin täytyy tuoda esille myös lapsuuteni paras kaveri Vallu, jonka kanssa olimme aivan pienistä asti harrastaneet yhdessä, mutta ennen kaikkea kilpailleet kaikesta. Yhdessä sitten Vallun kanssa kilpailuhenkisinä ja näytönhaluisina rääpäleinä halusimmekin näyttää keskuksen isoille pojille, että ketkä ne niitä oikeita staroja ovatkaan ja puskimme sitten toisiamme eteenpäin isojen jätkien kannustaessa taustalla. Taisimme myös hieman olla porukan pikkuklovneja, mutta siitäkin taisi lopulta saada vain kiksejä.

Tämä ympäristö kasvatti itseäni laskijana todella paljon ja myöskin tosi kovaa vauhtia. Nopeasti olinkin jo sitten mennyt vanhemmasta sukupolvesta ohi ja meidän uusi sukupolvemme alkoi sitten puskea toisiamme eteenpäin Koskelan Villen johdolla, joka on sitten jälkeenpäin ajateltuna päihittänyt erittäin kovan luokan laskijoita aikansa kilpailuissa. Tässä vaiheessa Vallu puolestaan jättäytyi lajin parista pois ja alkoi tehdä omaa nousuaan junioritason huipulle futiksen parissa, kun minä taas päinvastoin jatkoin oman urani kehitystä Villen vanavedessä. Hänestä tulikin lopulta minulle tärkeä apu ja esikuva, kun kiersin teinipoikana Villen kyydillä ympäri Suomen kisoja ja muutamat ulkomaan hyvätasoiset kilpailutkin sitä tuli yhdessä tehtyä, joista molemmille tuli menestystä.

Näihin samoihin aikoihin sitä tuli itsenäistyttyä aika kovalla vauhdilla, kun kiersi nuorena poikana kisoja hieman vanhempien mukana ja tapasi sitten kisapaikoilla oman ikäisiä ja samantasoisia laskukavereita, joista moni on sitten tehnyt sekä Suomen, että maailman tasolla kovaa jälkeä. Kovimpana kilpakumppanina näistä mainittakoon Antti Ollila. Tutustuttuani sitten näihin tyyppeihin aloimme puuhailla myös kisojen ulkopuolella yhdessä ja melko varhaisessa vaiheessa mukaan tulikin katulaskeminen ja sen kuvaaminen Neli Pictures –nimisellä kollektiivilla ollessamme noin 15–16-vuotiaita. Tästä kollektiivista on sitten hieman myöhempien erilaisten vaiheiden kautta kehkeytynyt kollektiivi, joka tunnetaan nimellä Keesh Crew.

Neli Picturesin jälkeen oma tieni kilpailukentillä hieman hiipui kiinnostuksen lopahtaessa ja kuvaushommatkin oli helpompi toteuttaa Neli Picturesista irtaantuneella porukalla muutaman muun Etelä-Suomen kaverin kanssa, kun loput porukasta sijaitsi pääasiassa Rovaniemellä. Olinkin muuttanut takaisin Joutsenoon Rukan alppikoulun ensimmäisen lukiovuoden jälkeen omien haasteideni sekä perheen tilanteen vuoksi. Tässä vaiheessa oma laskemiseni alkoikin keskittymään huomattavasti vahvemmin katulaskemiseen ja sitä tulikin ”muutama” viikko parin talven aikana vietettyä Poikosten vanhempien talossa Jokelassa Etelä-Suomessa, kun kuvaukset keskittyivät pääkaupunkiseudulle yöaikoihin. Kiitos Poikosille tästä!

Lukio-opintoni alkoivatkin tätä myöten pikku hiljaa olemaan purkissa ja painin samanaikaisesti erilaisten tulevaisuuden päätösten kanssa. Lopulta sitten lukio päättyi, meidän Etelä-Suomen porukan leffaprojekti tuli päätökseen ja jatkoa tälle porukalle ei enää näkynyt. Leffa tuli ulos (löytyy nimellä Nordic Hooligans) ja otin sitten vielä kauden päätteeksi voiton Suomen legendaarisimmassa laskutapahtumassa Ski or Diessä, jonka jälkeen kesä oli tarpeen, sillä tankki oli jotenkin hieman tyhjä.

Seuraavana syksynä päädyin kouluavustajan hommiin Kimpisen kouluun Lappeenrantaan, jossa tulikin sitten vietettyä lopulta kaksi lukuvuotta pääasiassa opettajan sijaisuuksia tehdessä käytännösä kaikissa mahdollisissa eri oppiaineissa. Tällöin oma laskemiseni jäi käytännössä kokonaan pois muutamaa laskukertaa lukuunottamatta. Koululla työskentely kuitenkin maistui ja sai minussa syttymään pienen kipinän lasten ja nuorten kanssa työskentelystä. Lopulta päädyinkin hakemaan Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteelliseen tiedekuntaan liikuntakasvatuksen koulutukseen, johon sitten päädyttiin kahden sijaisvuoden jälkeen.

Mukavaksi ”yllätykseksi” koulussa oli pari tuttuani laskupiireistä ja nopeasti muutaman viikon opiskelujen jälkeen Kalle Leinonen tulikin kysymään, että haluaisinkohan liittyä heidän valmentajaryhmään Jyväskylän freestyleseuraan. Epäilin hetken, että haluanko lähteä lajin pariin enää ollenkaan, mutta Kalle ja toinen nimekäs valmentaja, Juho Kilkki, saivat suostuteltua minut mukaan katsomaan seuran meininkiä. Tuolloin oli vuosi 2017 ja Jyväskylässä oli erittäin kova pöhinä freeskin parissa, seuran ”edistyneemmissä” ryhmissä oli pelkästää freeski-laskijoita noin 40–50 ja valmentajia pelkästään liikuntatieteellisestä oli viisi. Homma alkoikin tuntua yllättävän mukavalta, eikä taakkakaan ollut opintojen alkuvaiheessa olevalle suuri, sillä valmentajarinki oli hyvän kokoinen sekä harjoituksia maltillinen määrä viikossa.

Pari vuotta myöhemmin liikuntatieteiden vanhemmat konkarit alkoivat valmistua opinnoistaan sekä siirtyä sivuun valmennushommista ja tässä vaiheessa minun vastuulleni hieman puolivahingossakin jäi seuran freeski-ryhmien vastuuvalmentajan tehtävä. Otin homman kuitenkin vastaan, sillä edelleenkään toiminta ei ollut kuormittanut turhan paljoa, vaikkakaan valmentaminen tässä lajissa ei lähtökohtaisesti ollut vieläkään intohimoni. Pari vuotta meni edelleen ja homma pyöri hieman pienemmällä valmentaja- sekä laskijajoukolla, mutta ryhmistä alkoi nousemaan kovemman luokan tekijöitä esiin ja perustinkin sitten tälle edistyneimmälle ryhmälle oman ”akatemiaryhmän”, jota sitten ainoastaan valmensin. Tässä vaiheessa harjoittelu alkoi kyseisten nuorten kohdalla olla jo hieman tavoitteellisempaa, mutta hauskuutta ei unohdettu. Nyt toiminta oli kuitenkin jo sen verran laajaa, että omaa vapaa-aikaa opintojen ohella ei juurikaan ollut. Tuon yhden akatemiaryhmän kanssa vedetyn vuoden jälkeen omat opintoni olivat loppusuoralla ja minulla oli mahdollisuus lähteä talveksi Sveitsiin laskemaan, sillä olin päätynyt vanhan laskukaverin firmaan hommiin paria kesää aiemmin, jossa sitten tein kesätöitä opintojen välissä. Noin puolet firman työntekijöistä olivatkin vanhoja laskukavereitani ja he olivat saaneet innostettua minut uudestaan kokeilemaan laskemista. Useampi välivuosi laskemisesta oli tehnyt hyvää ja olin saanut pakkomielteiset ajatukset karistettua pois harteiltani, laskeminen oli taas kivaa.

Pian välivuosi valmentamisesta olikin ohi, reissu Sveitsiin oli tehty ja maisterin paperit kourassa. Nyt täytyi keksiä tekemistä, kuten lukionkin jälkeen oli täytynyt tehdä. Hieman säätöä minulla oli takaisin kotiseudulleni jääkiekkoseuran fyysisen valmennuksen pariin, mutta päätin jatkaa muutaman tavoitteellisimman jyväskyläläislaskijan valmentamista, mutta tällä kertaa yksityisvalmennuksessa. Vietin poikien kanssa syksyn Jyväskylässä ja ison osan talvesta Kuusamossa ja innostuin valmentamisesta vain edellistä enemmän.

Kesken alkutalven törmäsin sattumalta vanhaan opiskelukaveriini Suhosen Samiin, joka työskentelee Levin alppikoulun freeride-linjan valmentajana. Nopeasti vaihdettiin kuulumisia, mutta työkuvioista ei ollut sen enempää puhetta. Kohtaaminen jäi kuitenkin hieman takaraivooni ja jäin pohtimaan, että olisikohan Suomeen mahdollista saada toista alppikoulua Rukan lisäksi, jossa olisi oma linjansa freeskille. Näin sitten muutamaa viikkoa myöhemmin kuulinkin Samilta, että heidän olisi tarkoituksenaan saada linja pystyyn Leville ja tuohon he hakisivat uutta valmentajaa. Hieman yllättäen tilanne tuli eteeni ja minun täytyi tehdä päätökseni, että jatkaisinko jyväskyläläispoikien valmentamista vai hakisinko Leviltä valmentajan pestiä. Taloudellisesta näkökulmasta valinta oli lopulta melko helppo, sillä tuo valmentaminen ei mahdollistanut elämistäni täyspäiväisenä valmentajana, joten lopulta päädyin hakemaan työtä ja saamaan työn Leviltä.

FREESKI-LINJA

Minulle työ oli lähtökohtaisesti motivoiva ja siltä se on myös läpi syksyn tuntunut, sillä olemme saaneet lähteä käynnistämään toiminnan täysin tyhjistä, eikä kenenkään aiemmin pyörittämä toiminta ole ollut meidän linjamme kehityksen esteenä. Tietenkin alppikoulun, lukion ja muiden linjojen suunnitelmat sekä harjoitusolosuhteet antavat toiminnalle tietynlaiset raamit, mutta olemme saaneet kehittää toimintaamme oman näköiseksemme viiden opiskelijan kanssa. Linjan tavoitteena on siis yhdistää oma kokemukseni lajin parista, ammattitaitoni aiemmasta valmennuskokemuksestani ja opinnoistani sekä laskijoiden näkemys siitä, kuinka halutaan toimia. Toimintamme tavoitteena on kehittyä liikkujina, urheilijoina, mutta ennen kaikkea ihmisinä.

Miltä toimintamme tällä hetkellä näyttää käytännössä? Oheisharjoittelua toimintaamme kuuluu pääasiassa neljä kertaa viikossa, jonka lisäksi lajiharjoittelua noin 3 kertaa viikossa ohjatusti. Näiden lisäksi opiskelijat voivat kerran viikossa osallistua monitaitolinjan toimintaan niin haluessaan tai käydä laskemassa itsenäisesti tätäkin useampana päivänä. Myös vapaalaskutoimintaan osallistumen on mahdollista tietyssä mittakaavassa. Osallistumme myös kilpailutoimintaan suhteellisen aktiivisesti, mutta tämä on täysin laskijoiden päätettävissä, että osallistuvatko he kilpailuihin ja jos osallistuvat, niin mihin. Näiden lisäksi yhteisenä tavoitteenamme on tehdä myös erilaisia laskureissuja, jotka eivät liity kilpailuihin, mutta joiden myötä nuoret näkevät erilaisia paikkoja, tapaavat ihmisiä sekä voivat kokea ja oppia hienoja uusia asioita.

Toiminnan tavoitteena on siis yhdistää monipuolisesti erilaisia lajiin kuuluvia aktiviteetteja opiskelijoiden toiveiden mukaisesti ja ennen kaikkea pitää hauskaa unohtamatta kehittävän harjoittelun perusperiaatteita.

Terveisin, Kepe

Jaa artikkeli